Helligkilde

Kilpailu käyntiin tanskalaiskomennossa, suomalaiset tarkkailuasemissa

Suomen lippu liehui Vierumäen Cooke Coursen kupeessa, mutta vertauskuvallinen Tanskan lippu nousi korkeimmalle Vierumäki Finnish Challengen ensimmäisenä kilpailupäivänä.

24-vuotias Marcus Helligkilde käytti aamun ja aamupäivän otolliset olosuhteet hyväkseen ja lähtee toiselle kierrokselle kolmen lyönnin johdossa ennen maanmiestään Oliver Hundebøllia ja iltapäivän parhaan kierrostuloksen pelanneita Ruotsin Tim Widingiä ja Englannin Todd Clementsiä.

Helligkilden kierrostulos 61 (-11) alittaa Cooke Coursen kenttäennätyksen kahdella lyönnillä, mutta voimassa olleen siirtosäännön vuoksi tulosta ei hyväksytä uudeksi ennätykseksi. Alhaisimmat kierrostulokset Vierumäki Finnish Challengessa ovat toistaiseksi olleet 63 lyöntiä. Oliver Lindell tosin säväytti kesällä 2018 pelaamalla pro-amissa 59 lyönnin kierroksen.

Hillegkilde aloitti neljällä birdiellä ja oli kahdeksan reiän jälkeen jo seitsemän alle par’in. Ulosmenon päättäneelle 18. reiälle tullut bogi ei vauhtia hidastanut, sillä Helligkilde vastasi heti birdiellä ja lopetti kierroksen eagleen. Kaiken kaikkiaan kierrokseen mahtui kymmenen birdieä.

”Joskus hyvään golfiin tarvitaan aimo annos onnea”, golfammattilaisen elämästä omien sanojensa mukaan täysillä nauttiva Helligkilde totesi kierroksen jälkeen. Konservatiivisiksi tarkoitetut lähestymiset olivat hänen mukaansa usein päätyneet reiän lähelle, ja putitkin upposivat.

Suomalaisilta ei vielä torstaina nähty täysosumakierrosta. Perjantaina eroa kärkeen olisi jo kyettävä kuromaan kiinni. Parhaiten suomalaisista aloittaneet Lauri Ruuska ja Rasmus Karlsson ovat tilanteessa -4 ja jakavat 27. sijaa. Roope Kakko, eagleen lopettanut Kim Koivu ja sisääntulossa vauhtiin päässyt Oliver Lindell pelasivat -3 ja ovat myös hyvissä iskuasemissa. Matias Honkala sekä amatöörit Elias Haavisto ja Antti-Jussi Lintunen jäivät kaksikolle lyönnin.

Lauri Ruuska kiitteli aamun helppoja olosuhteita, jotka olivat avain hyvään tulokseen.

”Neljä alle ei tuntunut kovin kummalliselta, kun samassa ryhmässä pelattiin -8”, Ruuska totesi viitaten pelikaveriinsa Oliver Hundebølliin.

Ruuska toivoi loppuviikolle hankalampia lipunpaikkoja, ”jotta ei tule pelkkää puttikilpailua”. Voittajan yhteistuloksesta hän ennakoi hyvin alhaista, jollei tuuli tee olosuhteista ratkaisevista hankalampia.

Suomen Golfliiton toiminnanjohtaja Juha Korhonen seurasi tyytyväisenä hyvin toimivia järjestelyjä ja oli iloinen siitä, että yleisöä oli heti ensimmäisenä kilpailupäivänä saapunut mukavasti paikalle.

”Suomalainen golf on nosteessa, ja kilpailullinen menestys luo omalta osaltaan kasvun edellytyksiä”, Korhonen totesi. 

”Naisten olympiagolfissa näyttää hyvältä. Toivotaan suomalaisten nousevan kärjen tuntumaan loppuviikolla myös täällä Vierumäellä.”

Päivän tärppi:

* Hurjalla loppukirillä toista sijaa jakamaan noussut Todd Clements käytti sisääntuloonsa vain 29 lyöntiä (-7) yhdestä bogista huolimatta. Viisi viimeistä reikää Clements pelasi kuusi alle.