Palkinto

Hellikgilde kärjessä alusta loppuun – Kakko paras suomalainen

Kilpailua ensimmäisestä kierroksesta asti johtanut Tanskan 24-vuotias Marcus Hellikgilde pääsi Vierumäellä juhlimaan uransa ensimmäistä voittoa haastajakiertueella. Yhteistulos 265 (61-67-6-71, -23) jätti kakkoseksi pelanneen Ruotsin Jesper Svenssonin kahden lyönnin päähän. Roope Kakko jakoi parhaana suomalaisena 17. tilaa (69-70-71-67, -11).

Hellikgilde näytti pitkään pitävän lauantain jälkeisen viiden lyönnin etumatkan turvallisesti kierroksen lopulle asti. Tuplabogi 16 reiällä ja Svenssonin hieman aikaisemmin peräkkäisillä rei’illä tekemät birdie ja eagle kavensivat eron kuitenkin yhteen lyöntiin ennen kahta viimeistä reikää. 

Loppuhuipennus nähtiin 18. reiän viheriöllä ja sen tuntumassa. Hellikgilde ja Svensson pääsivät lähestymään lippua lähes samoilta sijoilta griinin edestä. Svensson ei onnistunut käyttämään birdiemahdollisuuttaan, Hellikgilde sen sijaan upotti oman puttinsa. 32 000 euron voittosekki meni Tanskaan. 

Ykköstila nosti Hellikgilden kahdeksanneksi haastajakiertueen rankingissä. 20 parasta ansaitsevat kauden päätteeksi pelioikeuden European Tourille, golfin eurooppalaiselle pääkiertueelle.

67 lyönnin kierroksen sunnuntaina pelannut ja puttipeliään kiitellyt Roope Kakko oli kilpailun edellä asettanut tavoitteekseen ansaita palkintorahaa 20 000 euroa Vierumäeltä alkavalla neljän kilpailun tiiviillä jaksolla. Kassaan kertyi nyt 2 500 euroa. Se riitti nostamaan ranking-sijoitusta kaksi pykälää sijalle 41.

Oliver Lindell pelasi 282 (69-71-74-8, -6) ja jakoi 38. sijaa. Antti-Jussi Lintunen väläytti kilpailun parhaana amatöörinä potentiaaliaan jaettuun 54. tilaan oikeuttavalla tuloksella 285 (70-68-79-68, -3). Neljästä cutin läpäisseestä suomalaisesta Matias Honkala hiipui viikonloppuna jaetulle 64. tilalle (70-69-76-74, +1).

Päivän tärppi:

* Golfammattilainen ei pikkusadetta kavahda. ”Keli oli ihan marenkia”, kehui Roope Kakko.