DSF2888

Challenge Tourin ykkösmies ihastui Suomeen

Challenge Tourista European Tour groupin organisaation sisällä vastaava James ”Jamie” Hodges on ollut vasta muutaman tunnin Suomessa, mutta on jo myyty. Puitteet Vierumäellä ovat ilmiselvästi tehneet vahvan vaikutuksen.

”Aivan upea paikka. Ei ihme, että meillä on viime vuosina ollut sisäistä kädenvääntöä siitä, ketkä pääsevät vuorollaan viettämään kilpailuviikon Vierumäellä. Ei sekään, että monet pelaajat haluavat tulla vuosi vuodelta kokemaan saman uudestaan.”

Hodges puhuu kauniita sanoja hyvin sujuneesta yhteistyöstä Vierumäen oman organisaation kanssa. Pientä liennytystäkin on selvästi ilmassa, sillä heinäkuussa organisaatioiden välillä on ollut jonkin verran Cooke Coursen kuntoon liittyviä jännitteitä. Helpotustakin on kenttävierailun jälkeen havaittavissa.

Cooke Course saa runsaasti kiitosta.

”Kentällä on paljon mielenkiintoisia reikiä. Ei voi vain tintata menemään, vaan pelaajan on osattava käyttää myös päätään.”

Challenge Tourin ohjelmassa on elokuussa pelkästään Pohjoismaissa pelattavia osakilpailuja. Suomen jälkeen suunnataan Tanskaan ennen kuin ”Nordic Swing” päättyy kahteen Ruotsissa pelattavaan kilpailuun.

”Kauden keskivaiheille on tietoisesti haettu tällaista useamman pohjoisen kilpailun putkea. Tähtäimessä on ollut jopa yhteisen sponsorin löytäminen. Sellaista ei kuitenkaan tähän mennessä ole jäänyt haaviin.”

Vierumäen kilpailuun lähtee 147 pelaajaa tavanomaisen 156 sijasta. Se ei ole tällä kaudella suinkaan ensimmäinen kerta. Millaisia syitä Hodges näkee tällaisen kehityksen taustalla?

”Täytyy muistaa, että Challenge Tourilla on parhaillaan käynnissä 21 peräkkäisen kilpailuviikon putki. On luonnollista, että pelaajat haluavat rakentaa itselleen ohjelman, jossa on myös hengähdystaukoja.”

”Tapahtumat DP World Tourin puolella ovat sitten vielä oma lukunsa. Varsinkin pienempiin pääkiertueen osakilpailuihin on tällä kaudella avautunut näytön paikkoja Challenge Tourilla menestyneille pelaajille. Sekin jättää jälkensä haastajakiertueen lähtölistoihin.”

Jamie Hodges, promoottori Jan Ruoho ja kilpailujohtaja Simon Higginbottom.